Ohita ja siirry sisältöön

Kynsiongelmat

Tiesitkö, että kynnen ongelmat voivat olla merkki jostain vakavammasta sairaudesta?

Terveiden kynsien tulisi olla sileät ja tasaisen väriset, joten pieninkin muutos voi olla merkki siitä, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi.

Jos olet huolissasi kynsiesi ulkonäöstä tai kunnosta, alla olevasta, kaikkein yleisimpiä kynsiongelmia käsittelevästä oppaasta voi löytyä apu.

Mitä kynnen poikkeavuudet ovat?

Laajassa mielessä kynsien poikkeavuudet tarkoittavat kaikkia kynsimuutoksia, kuten esimerkiksi valkoisia täpliä, värimuutoksia tai kynnen irtoamista kynsipedistä.

Kuten edellä jo mainittiin, terveen kynnen pitäisi olla sileä, ilman kohoumia tai juovia; sen pitäisi olla valkoinen kohdassa, jossa kynsi irtoaa kynsipedistä ja sitten vaaleanpunainen loppukynnessä.

Kynnen poikkeavuuksien tai kynsiongelmien syy voi olla infektio, loukkaantuminen, jokin sairaus, tietyt lääkeaineet tai jokin yleissairaus.

Jos kynsissä on yhtäkkiä nähtävissä muutoksia ja sinua huolestuttaa, että kyse saattaisi olla jostain vakavammasta, kannattaa varata aika lääkäriltä kynsien tutkimista varten.

Eräitä yleisimpiä kynsien poikkeavuuksien oireita ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Värimuutokset. Tämä saattaa tarkoittaa valkoisia tai tummia kynnessä kulkevia juovia, valkoista täplää ulkokynnessä, kynsien kellastumista tai mitä tahansa muuta muutosta kynsien normaaliin väriin.
  • Muutokset kynnen muodossa. Tämä tarkoittaa sormen- ja varpaankynsien vääntymistä tai kaartumista tai niiden muuttumista kuperiksi.
  • Muutokset paksuudessa. Onko kynsi muuttunut selkeästi paksummaksi tai ohuemmaksi viime aikoina?
  • Muutokset pintarakenteessa. Onko kynsi kuiva, hilseilevä tai hauras?
  • Rosoiset kynnet.
  • Verenvuoto, turvotus tai kipu kynsien ympärillä.
  • Kynsipedistä irtoava kynsi.
  • epämiellyttävä haju.

On tärkeää, ettei edellä mainittuja kynsiongelmia sivuuteta, sillä ne saattavat olla merkki infektiosta tai jostain vakavammasta.

nails

Kenellä esiintyy todennäköisimmin kynsiongelmia?

Kaikenikäisille ihmisille voi tulla kynsiongelmia. Useimmat yleisimmistä kynsiongelmista – kuten sisäänkasvaneen kynnen infektio, tummat paksut varpaankynnet ja musta kynsisieni-infektio – ovat yleisempiä 50-vuotiailla ja sitä vanhemmilla.

Tämän lisäksi hoitamattomista kynsisienistä kärsivät todennäköisemmin uimahallissa usein käyvät ihmiset sekä ihmiset, jotka työskentelevät ympäristöissä, joissa kädet tai jalat joutuvat usein kosketuksiin veden kanssa.

Kannattaa myös huomioida, että vanhetessa sormen- ja varpaankynnet muuttuvat luonnollisesti. Kynnet saattavat alkaa kellastua sekä paksuuntua ja/tai niistä saattaa tulla hauraammat ja ne saattavat katkeilla helpommin.

Tämä on täysin normaalia, eikä siitä kannata huolestua, ellei näihin muutoksiin liity muita oireita.

Kahdeksan tavanomaista kynsisairautta

1. Rosokyntisyys

Kynsien rosoisuus näkyy yleensä kynsissä olevina matalina tai syvinä kuoppina. Tätä voi esiintyä sekä sormen- että varpaankynsissä.

Useimmiten rosokyntisyys liittyy kynsipsoriaasiin, mutta joskus siihen on muitakin syitä.

Jos kynsien rosoisuus johtuu kynsipsoriaasista, myös seuraavia oireita saattaa ilmaantua:

  • muutokset kynnen normaaliin muotoon
  • kynnen paksuuntuminen
  • kynnen värimuutokset
  • kynsipedistä irtoava kynsi.

Vaikea-asteisimmissa tapauksissa kynsipsoriaasi voi saada kynnen murenemaan kokonaan.

Kynsien rosoisuus on yleisintä 40-vuotiailla ja sitä vanhemmilla. Eniten sitä esiintyy nivelpsoriaasista kärsivillä.

Jos et itse sairasta kynsipsoriaasia, muita kynsien rosoisuuden mahdollisia syitä ovat esimerkiksi:

  • jokin sidekudostauti, kuten Reiterin oireyhtymä
  • autoimmuunisairaus, kuten alopesia tai sarkoidoosi.
  • incontinentia pigmenti; hiuksiin, ihoon, kynsiin ja hampaisiin vaikuttava geneettinen sairaus.
  • atooppinen tai kosketusihottuma.

2. Kellonlasikynsi

Kellonlasikynsi on eräs kynsiongelma, joka usein jää huomaamatta ja diagnosoimatta. Tämä johtuu siitä, että oireet kehittyvät erittäin hitaasti.

Kellonlasikynnet tunnistaa kynnen alaspäin kaartuvasta muodosta, ja kynsi tuntuu painettaessa pehmeältä. Sormien kärjet ovat usein turvonneita ja ne saattavat olla punaiset. Helpoin tapa selittää tätä vaivaa on kuvata kynsiä kuin nurinpäin oleviksi lusikoiksi.

Kellonlasikynnet voivat olla merkki vakavammasta taudista, ja siihen saattaa liittyä hengenahdistusta ja/tai yskää.

Kellonlasikynnet ovat joskus oire keuhkosyövästä, vaikkakin muut keuhkotaudit, synnynnäinen sydänvika, umpieritystaudit sekä maha-suolikanavan sairaudet saattavat myös aiheuttaa tämän kynsiongelman.

3. Beaun viivat

Beaun viivat ovat kynnen poikki vaakasuuntaan kulkevia juovia. Yhteen kynteen voi tulla useita juovia tai sitten Beaun viivoja ilmaantuu useisiin kynsiin.

Beaun viivojen aiheuttajia on useita; esimerkkeinä kynsi-infektio, kynnen vamma tai jokin sairaus.

  • akuutti munuaisten vajaatoiminta
  • sikotauti
  • kilpirauhasen sairaus
  • kuppa
  • kemoterapian sivuvaikutus
  • melanooma
  • diabetes.

Myös sinkin puutos voi aiheuttaa Beaun viivoja.

4. Kynnen irtoaminen

Kynnen irtoamisen lääketieteellinen nimi on onykolyysi ja tämä vaiva saa kynnen irtoamaan sen alapuolisesta ihosta. Onykolyysi on eräs yleisistä kynsiongelmista, ja siihen on useita mahdollisia syitä, esimerkiksi kynnen vaurioituminen, sieni-infektio tai allergia.

Jos kärsit onykolyysistä, sinulla on todennäköisesti seuraavia oireita:

  • Kynsi alkaa nousta koholle kynsipedistä.
  • Kynsi värjäytyy keltaiseksi, vihreäksi, viininpunaiseksi, valkoiseksi tai harmaaksi syystä riippuen.

Kipua tai epämukavaa tunnetta ei pitäisi esiintyä. Mikäli kynsi on alkanut irrota loukkaantumisen seurauksena, ei hoitoa tarvita. Täytyy vain odottaa, että uusi kynsi kasvaa tilalle. Mikäli kynnen irtoamiseen liittyy muitakin oireita, kuten kynnen kellastuminen ja paksuuntuminen, epämiellyttävä haju ja/tai kynttä ympäröivän ihon kovettuminen, sinulla saattaa olla kynsisieni-infektio.

5. Kynsien värimuutokset

Eräs toinen hieman yleisempi kynsiongelma on kynsien äkilliset värimuutokset. Ne voivat olla merkki infektiosta, loukkaantumisesta tai jostain yleissairaudesta.

Kynsien värjäytymistä voi esiintyä sekä sormen- että varpaankynsissä, ja yleensä kynsi muuttuu keltaiseksi, valkoiseksi tai vihreäksi.

Yli 50 %:ssa tapauksista kynsien värjäytyminen johtuu sieni-infektiosta. Tämä pätee erityisesti tapauksiin, joissa kynsi muuttuu keltaiseksi tai vihreäksi. Tämän lisäksi saatetaan huomata, että kynsi on paksuuntunut, kaartunut ja/tai alkanut irrota kynsipatjasta.

Jos kynsi näyttää punaiselta tai viininpunaiselta, on se todennäköisesti tulosta jostain loukkaantumisesta tai vauriosta. Useimmissa tapauksissa hoitoa ei tarvita, ja vamman paranemista ja uuden kynnen kasvamista tilalle täytyy vain odottaa.

Krooniset sairaudet, kuten diabetes, maksasairaudet ja sydänviat voivat myös aiheuttaa kynsien värjäytymistä.

Muita syitä kynsien värjäytymiseen ovat esimerkiksi:

  • bakteeri-infektio
  • hiivasieni
  • aliravitsemus
  • Keltakynsioireyhtymä
  • kynsilakkojen ja niihin liittyvien tuotteiden aiheuttama värjäytyminen.

6. Lusikkakynsi

Koilonykiana tunnettu lusikkakynsi tarkoittaa kynttä, jonka reunat ovat koholla; se on lusikan lailla kuopalla.

Vaikea-asteisissa tapauksissa kynsi on kaartunut niin, että siinä pysyisi jopa pieni määrä vettä.

Lusikkakynnen mahdollisia syitä on monia, mutta yleisin niistä on raudanpuute.

Lusikkakynnen huomaa kynnen keskeltä; se näyttää siltä, kuin siitä olisi lusikoitu pala pois. Kynsistä saattaa myös tulla ohuet, ne saattavat lohkeilla, ja ne saattavat irrota kynsipatjasta kärjen kohdalla.

Yleensä lusikkakynsi ilmaantuu sormenkynsiin, mutta sitä voi esiintyä myös varpaankynsissä.

Jos lusikkakynnen syynä on anemiana tunnettu raudanpuute, muita oireita saattavat olla seuraavat:

  • väsymys
  • kalpea iho
  • heikkouden tunne tai letargia
  • hengenahdistus.

Muita lusikkakynnen mahdollisia syitä ovat loukkaantuminen, kemoterapia, usein tapahtuva altistuminen pesuaineille tai liuottimille sekä heikko ravinteiden imeytyminen elimistöön. Lusikkakynsi voi myös olla periytyvää.

Lusikkakynnen pystyy yleensä diagnosoimaan itsekin sen selkeästi erottuvan olomuodon ansiosta, mutta lääkäriltäkin voi pyytää diagnoosin.

7. Kynsien juovat.

Kynnen juovia sanotaan melanonychiaksi; tämä on yleinen kynsisairaus, jota voi esiintyä sekä sormen- että varpaankynsissä.

Yleensä melanonychia esiintyy ruskeina tai mustina viivoina kynsissä. Sitä voi esiintyä yhdessä kynnessä tai useissa.

Jos olet tummaihoinen, voivat nämä juovat olla aivan luonnollisia. Ne voivat kuitenkin olla myös merkki jostain vakavammasta sairaudesta, joten ne kannattaa aina tutkituttaa.

Yleisimpiä melanonychian oireita ovat esimerkiksi seuraavat:

  • musta tai ruskea pystysuora viiva koko kynnen pituudelta
  • musta tai ruskea poikittainen viiva kynnessä.
  • kynnen epämuodostuma.

Melanonychian mahdollisia syitä on useita; esimerkkinä raskaus, etnisyys, vamma, infektio, psoriaasi sekä harvinaisissa tapauksissa ihosyöpä.

Vaikka todennäköisyys siitä, että kynnen juovat olisivat merkki syövästä, on pieni, kannattaa aina pyytää lääkäriä tutkimaan asia syövän sulkemiseksi pois.

8. Keltakynsioireyhtymä

Keltakynsioireyhtymä on harvinainen tauti, jota voi esiintyä sekä sormen- että varpaankynsissä. Tämä tauti ilmaantuu yleensä kynsien asteittaisena kellastumisena ja paksuuntumisena.

Muita oireita voivat joskus olla seuraavat:

  • kynsinauhojen katoaminen
  • kynsien kaartuminen
  • kynsien kasvun pysähtyminen
  • kynsipedistä irtoava kynsi
  • kynsien menetys.

Useimmilla keltakynsioireyhtymää sairastavilla on myös imukudosjärjestelmän ongelmia. Tämä voi aiheuttaa alaraajojen turpoamista sekä hengitysteiden ongelmia.

Keltakynsioireyhtymää voi esiintyä kaikenikäisillä, mutta se on yleisempää yli 50-vuotiailla.

8nailproblems

Kynsiongelmien hoito

Rosokynnen hoito

Jos huomaat kynsissäsi rosoisuutta, varaa aika lääkäriltä diagnoosin saamiseksi.

Hoitomielessä rosokynnestä eroon pääsy voi olla hankalaa. Lääkäri saattaa suositella kortikosteroidipistoksia tai D3-vitamiinin ottamista. Näillä vaihtoehdoilla on kuitenkin saatu vaihtelevia tuloksia.

Rosoisten kynsien ulkomuotoa voi yrittää parantaa myös hiomalla, täyttämällä ja kiillottamalla niitä.

Kellonlasikynnen hoito

Lääkäri tai muu terveydenhuollon tarjoaja voi diagnosoida kellonlasikynnen helposti. Kuperuuden syy voidaan sitten selvittää eri testein, esimerkkeinä rintakehän röntgenkuva, tietokonetomografia, EKG sekä verikokeet.

Kellonlasikynnelle ei ole olemassa mitään erityishoitoa. Lääkäri yrittää sen sijaan hoitaa kynnen kuperuuden aiheuttajaa.

Beaun viivojen hoito

Jos huomaat kynsissäsi useita Beaun viivoja, kannattaa varata aika lääkäriltä mahdollisten yleissairauksien selvittämiseksi.

Lääkäri pyrkii hoitamaan kynsiongelmien aiheuttajaa eikä itse Beaun viivoja.

Irtoavan kynnen hoito

Tämä ongelma on onneksi hoidettavissa helposti itsehoitolääkkeenä myytävällä sienilääkkeellä, kuten kynsisienelle kehitetyllä Nailner-hoitoaineella. Merkkejä paranemisesta pitäisi alkaa ilmaantua 10–14 päivän sisällä, vaikkakin lopulliseen infektiosta eroon pääsemiseen saattaakin mennä useita kuukausia.

Kynnen irtoamista voidaan ennaltaehkäistä pitämällä kynnet puhtaina ja hyvin hoidettuina, valitsemalla allergiatestattuja manikyyrituotteita ja pitämällä jalat kuivina.

Kynsien värimuutosten hoito

Paras hoito varpaankynnen infektioon on itsehoitolääkkeenä myytävä sienilääke, kuten kynsisienelle kehitetty Nailner-hoitoaine. Sitä voidaan ottaa suun kautta, tai sitten voidaan valita paikallisesti käytettävä kynsisienisuihke.

Kannattaa muistaa, että hoitamatta jätetty kynsisieni ei mene pois itsekseen, vaan se todennäköisesti pahenee.

Jos kynsien värimuutokset huolestuttavat eikä sienilääke ole tehonnut, kannattaa pyytää diagnoosi lääkäriltä.

Lusikkakynnen hoito

Jos lusikkakynnen aiheuttaa anemia, lääkäri kirjoittaa sinulle rautalisää ja/tai antaa ruokavalioon liittyviä suosituksia.

Mikäli lusikkakynnet ovat tulosta jostain yleistaudista, lääkäri pyrkii hoitamaan kyseistä tautia itse kynsien sijaan.

Kynsien juovien hoito

Tarvittavan hoidon tyyppi riippuu ruskeaksi tai mustaksi muuttuneiden kynsien eli melanonychian syystä.

Jos sinulla on sieni-infektio, yksinkertainen sienilääke – kuten Nailner – eliminoi infektion ja sitä myötä myös juovat.

Mikäli kynnen juovien syynä on jokin vaurio, kuten loukkaantuminen tai onnettomuus, ei hoitoa tarvita. Kynnet yksinkertaisesti parantuvat itsekseen ajan mittaan.

Jos kynsien juovien aiheuttaja on jokin vakavampi terveysongelma, lääkäri osaa neuvoa sinulle parhaan hoitomuodon.

nailtreat

Kynsien hoito ja kynsiongelmien ennaltaehkäisy

Jos yleisiä kynsiongelmia – kuten kynsien juovia, kipeitä kynsiä, valkokyntisyyttä, lohkeilevia kynsiä, kynsisientä, kynsien värimuutoksia sekä keltaisia ja hauraita kynsiä – halutaan välttää, täytyy sekä sormen- että varpaidenkynsistä pitää huolta.

Kynsivaurioiden ehkäisemiseksi kannattaa pitää mielessä seuraavat kynsienhoitovinkit:

Suosi näitä:

  • Pidä kynnet puhtaina ja kuivina.
  • Kynsien hygieniasta tulee huolehtia.
  • Kosteuta kynsiä säännöllisesti.
  • Levitä suojaava kerros kynnenkovettajaa ennen kynsilakan levittämistä.
  • Käytä suojaavia jalkineita uimahalleissa ja kuntosaleilla.
  • Hakeudu lääkäriin, jos huomaat kynsiongelmia.

Vältä näitä:

  • kynsien pureminen
  • kynsinauhojen nyppiminen
  • kynsipiikkien vetäminen
  • aggressiivisten kynsienhoitotuotteiden käyttö
  • kynsiongelmien hoitamatta jättäminen.
nailtips

Usein kysytyt kysymykset

Yleisimmät kynsiongelmat

Yleisimpiä kynsiongelmia ovat keltaiset kynnet, kynnen värimuutokset, Beaun viivat, lusikkakynsi, juovat, rosokynnet, kärjestä irtoava kynsi sekä kellonlasikynsi.

Viisi yleistä kynsiongelmaa

Yleisistä kynsiongelmista viisi yleisintä ovat kynsien värimuutokset, sisäänkasvaneen kynnen infektio, tummat ja paksut varpaankynnet, valkoiset hilseilevät täplät kynsissä sekä musta kynsisieni-infektio.

Voiko kynsissä näkyä sairauden merkkejä?

Kyllä, kynnen poikkeavuudet voivat olla merkki piilevästä terveysongelmasta tai sairaudesta. Yleisimmin väriään, muotoaan ja kuntoaan muuttaneet kynnet ovat merkki hiivasieni- tai bakteeri-infektiosta.

Joissain tapauksissa kynsiongelmat voivat kuitenkin olla merkki jostain vakavammasta, esimerkiksi diabeteksesta, syövästä tai sydänsairaudesta.

Mistä kynsisieni-infektion erottaa?

Kynsisieni-infektion yleisimpiä merkkejä ovat värimuutokset, kynnen haurastuminen, paksuuntuminen tai kellastuminen sekä kipeät kynnet. Hoitamattomana kynsisieni-infektio voi saada koko kynnen irtoamaan kynsipatjasta ja aiheuttaa kipua kynnen alla olevasta sienestä johtuen.

Kynsisienen nopea hoito

Nopein tapa hoitaa kynsisieni on käyttää sienilääkettä, kuten Nailneria. Tämä on itsehoitolääkkeenä myytävä tuote, jota voidaan ottaa suun kautta tai levittää paikallisesti infektoituneelle alueelle.

Kynsisieni-infektion takia ei tarvitse käydä lääkärillä, sillä tämäntyyppiset hoidot eivät tarvitse reseptiä.

Voiko varpaankynsien sienelle levittää kynsilakkaa?

Kyllä, varpaankynsien sienelle voi levittää kynsilakkaa, jos sieni-infektiota hoidetaan samanaikaisesti jollain sienilääkkeellä, kuten Nailnerilla. Jos levität kynsilakkaa sienen aiheuttamalle kynnen värimuutokselle, muista levittää ensin aluslakkaa kynsien suojaksi.