Skip to content

Lohkeilevat kynnet

Näyttävätkö ennen niin terveet kynnet säröisiltä, halkeilevilta ja katkenneilta?

Kynsien lohkeilu ovat itse asiassa paljon yleisempi ongelma kuin luullaan. Siitä voivat kärsiä kaikenikäiset ihmiset, vaikkakin se onkin yleisempää vähintään 60 vuotta täyttäneillä.

Hauraiden tai lohkeilevien kynsien ongelmaa sanotaan lääketieteessä onychoschiziaksi. Tällaiset kynnet ovat paitsi epämiellyttävän näköisiä myös mahdollinen merkki vakavammasta sairaudesta.

Mikäli lohkeilevat kynnet huolettavat, jäljempänä löytyvän oppaan avulla voit yrittää selvittää kynsien lohkeilun aiheuttajan. Siitä löytyy myös tietoa ongelman tehokkaasta hoidosta.

Mitä lohkeilevat kynnet ovat

Kuten nimestä voi jo päätellä, lohkeilevat kynnet tarkoittavat kynsiä, jotka ovat alkaneet lohkeilla, halkeilla, säröillä tai haurastua. Kynsien lohkeilua voi esiintyä sekä sormien että varpaiden kynsissä.

Terveen kynnen pitäisi olla sileä ilman näkyviä kohoumia, mutta lohkeilevissa kynsissä saattaa olla kuoppia tai uria eivätkä ne tunnu sileiltä koskettaessa.

Vaikka kaikkien kynnet voivatkin lohkeilla, naisilla tämä on yleisempää kuin miehillä. Lisäksi lohkeilevien kynsien ongelma on yleisempää 50-vuotiailla ja sitä vanhemmilla.

symptoms

Mitkä ovat lohkeilevien kynsien ensisijaisia oireita?

Vaikka jokainen tapaus onkin erilainen ja lohkeilevien kynsien tarkka syy määrää niiden tarkat oireet, eräitä yleisimpiä lohkeilevien kynsien oireita ovat:

  • kynsien lohkeilu
  • kynsien murtuminen ja halkeilu
  • hauraat kynnet
  • katkeilevat kynnet
  • kynsipedistä irtoavat kynnet.

Riippuen kynsien lohkeilun aiheuttavasta syystä myös muitakin oireita saattaa esiintyä, esimerkiksi seuraavia:

  • värjäytyminen
  • vääntynyt muoto
  • paha haju
  • kynsien paksuuntuminen.

Mikäli kynnen ympärillä tuntuu kipua tai se muuten aiheuttaa epämukavuuden tunnetta tai se turpoaa selkeästi, saattaa olla hyvä idea varata aika lääkärille mahdollisten vakavampien tautien sulkemiseksi pois.

Mikä aiheuttaa kynsien lohkeilua

Lohkeilevien kynsien mahdollisia syitä on useita, esimerkiksi seuraavat:

Ikääntyminen

Kaikkein yleisin lohkeilevien kynsien syy on luonnollinen vanhenemisen prosessi. Vanhetessa kynnet ohenevat vähitellen ja ovat alttiimpia lohkeilulle ja murtumiselle.

Tätä esiintyy eniten yli 60-vuotiailla naisilla, mutta sitä voi esiintyä myös miehillä. Ikääntymisen aiheuttamaa kynsien lohkeilua voi esiintyä sekä sormien että varpaiden kynsissä.

Jos lohkeilevien kynsien syynä on ikääntyminen, kynsissä saattaa myös esiintyä hilseilyä ja/tai kohoumia. Tämä on siis täysin normaalia, eikä siitä tarvitse huolestua.

Infektio

Kynsisieni-infektio voi aiheuttaa kynsien lohkeilua muiden epämiellyttävien oireiden lisäksi. Kynsisieni-infektiot ovat uskomattoman yleisiä sekä miehillä että naisilla ja yli 50-vuotiailla, ja ne voivat aiheuttaa myös kynsien värimuutoksia, vääntymistä sekä pahaa hajua. Vakavissa tapauksissa infektio saattaa myös saada kynnen irtoamaan kynsipedistä ja putoamaan.

Kynsisieni-infektio, jota sanotaan myös kynsisilsaksi, on yleisempää varpaiden kuin sormien kynsissä, mutta sitä voi esiintyä molemmissa.

Aggressiiviset kynsituotteet

Mikäli käytetään kynsilakkaa tai vahvoja kemikaaleja sisältäviä kynsilakanpoistoaineita (useimmat käyttävät), saattaa tämä olla lohkeilevien kynsien syy. Tämä johtuu siitä, että nämä kemikaalit saattavat heikentää kynttä ja tehdä siitä alttiimman lohkeilulle, murtumiselle ja katkeilulle.

Mikäli kynsissä pidetään jatkuvasti tekokynsiä, akryylikynsien liima ja väriaineet voivat myös aiheuttaa kynsien lohkeilua.

Myös muita oireita saattaa esiintyä; kynnet saattavat värjäytyä tai niistä saattaa kadota kiilto.

Märät ympäristöt

Käsien jatkuva kastelu saattaa olla tuhoisaa kynsille ja aiheuttaa niiden lohkeilua. Hotelli- ja ravintola-alalla sekä ulkotöissä työskentelevät saattavat huomata kynsien alkaneen lohkeilla.

Mikäli tämä on kynsien lohkeilun syy, kynnet saattavat myös olla erittäin pehmeät, ja lohkeilu saattaa paheta kylmällä ilmalla.

Psoriaasi

Ihotauti nimeltä psoriaasi saattaa vaikuttaa ihon lisäksi myös sormien ja varpaiden kynsiin. Lisäksi saattaa esiintyä kynsien värimuutoksia, irronneita tai murenevia kynsiä, kynsipedin punaisuutta sekä ihottumaa ja lohkeilevia kynsiä.

Psoriaarin oireita saattaa esiintyä vain kynsissä tai sitten punaisuutta esiintyy myös muualla kehossa.

Raudanpuute

Myös anemiana tunnettu raudanpuute saattaa aiheuttaa kynsien lohkeilua samoin kuin muita oireita. Näitä oireita ovat esimerkiksi väsymys, hengenahdistus, kalpea iho, kylmät kädet ja jalat sekä suupielten halkeamat.

Yksinkertaisella verikokeella voidaan selvittää, onko lohkeilevien kynsien syynä anemia.

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi on kilpirauhasen sairaus. Se tarkoittaa, että elimistö ei valmista riittävästi hormoneja. Mikäli tämä on halkeilevien kynsien aiheuttaja, oireita voivat olla myös seuraavat:

  • hauraat kynnet
  • alaraajojen ja silmänympärysalueen turpoaminen
  • kutiava iho
  • ohenevat hiukset
  • kämmenten ihon tai jalkapohjien kellastuminen.

Yksinkertaisella verikokeella voidaan selvittää, onko sinulla tämä sairaus.

Biotiinin puutos

Biotiinista (B₇-vitamiini) puhutaan joskus H-vitamiinina. Vaikka biotiinin puutos on harvinaista, se saattaa aiheuttaa kynsien lohkeilua ja liuskoittumista.

Muita biotiinin puutoksen oireita voivat olla seuraavat:

  • väsymys
  • letargia
  • hiusten oheneminen tai hiustenlähtö
  • punainen ihottuma silmien, nenän tai suun ympärillä
  • sidekalvotulehdus
  • masennus ja/tai ahdistus.
causes_cracks

Lohkeilevien kynsien hoito.

Lohkeileviin kynsiin suositeltu hoito riippuu ongelman aiheuttajasta.

Ikääntymisen aiheuttaman kynsien lohkeilun hoito

Mikäli kynsien lohkeilun syynä on luonnollinen vanhenemisprosessi, ei asialle voi juurikaan tehdä mitään. Kynsien kuntoa voi kuitenkin parantaa kosteuttamalla niitä säännöllisesti sekä pitämällä ne puhtaina ja siistiksi leikattuina.

Myös lohkeileville kynsille tarkoitettua, kynsien kosteuttamiseen ja vahvistamiseen erityisesti kehitetyn voiteen ostoa kannattaa harkita.

Infektion aiheuttaman kynsien lohkeilun hoito

Kynsisieni-infektion aiheuttamaa kynsien lohkeilua voi hoitaa kynsisienen hoitoon tarkoitetulla valmisteella, esimerkiksi kynsisienelle kehitetyllä Nailner-hoitoaineella. Tämä voidaan levittää paikallisesti infektoituneelle alueelle.

Kannattaa muistaa, että kynsisieni-infektioiden hoito voi kestää melko pitkään – erityisesti, jos infektio on pitkään jätetty hoitamatta. Kun infektiosta on päästy eroon, täytyy vielä odottaa uuden terveen kynnen kasvamista tilalle. Sormenkynsissä tämä tarkoittaa jopa kuutta kuukautta ja varpaankynsillä siihen menee huomattavasti pidempi aika (12–18 kuukautta).

Hoidon aloittamisen jälkeen oireiden pitäisi kuitenkin alkaa muuttua parempaan päin 10–14 päivässä.

Psoriaasin aiheuttaman kynsien lohkeilun hoito

Kynsipsoriaasia sairastaville on olemassa useita hoitovaihtoehtoja. Esimerkkejä hoidoista ovat kortikosteroidipistokset, laserhoito sekä ilman reseptiä myytävät paikallisesti käytettävät valmisteet.

Lisäksi kannattaa yrittää pitää kynnet lyhyinä, viilata reunat sileiksi sekä kosteuttaa kynnet ja kynsinauhat päivittäin.

Puutostilan aiheuttaman kynsien lohkeilun hoito

Mikäli lääkärin määräämä verikoe on vahvistanut jonkin puutostilan, kuten esimerkiksi anemian, on lisäravinteiden nauttiminen paras toimenpide.

Niitä voidaan ostaa paikallisesta apteekista tai tilata verkosta. Myös useimmilla suurimmilla ruokakaupoilla on niitä valikoimissaan.

thicktoenail

Voiko lohkeilevia kynsiä hoitaa kotona?

Mikäli lohkeilevien kynsien ongelma halutaan ratkaista kotona, valittavina on erilaisia kotikonsteja. Kannattaa kuitenkin muistaa, että näitä ei ole lääketieteellisesti todistettu toimiviksi eivätkä ne kykene hoitamaan infektiota.

Jonkin jäljempänä olevan kotikonstin käytöstä hyväksytyn hoidon täydennyksenä ei kuitenkaan ole haittaa.

Hieronta kookosöljyllä

Mikäli kynnet ovat kuivat, hauraat ja lohkeilevat, kookosöljy voi auttaa palauttamaan kosteuden sekä parantamaan kynsien ulkonäköä. Lämmintä öljyä yksinkertaisesti hierotaan suoraan hoitoa tarvitsevaan kohtaan kahdesti päivässä.

Liotus omenasiiderietikassa

Omenasiiderietikka sisältää runsaasti elimistölle välttämättömiä ravinteita, kuten rautaa, kalsiumia, magnesiumia ja kaliumia – kaikki nämä voivat auttaa vahvistamaan lohkeilevia kynsiä.

Sitä käytetään laimentamalla etikkaa (yksi osa omenasiiderietikkaa ja yksi osa vettä) ja sitten liottamalla kynsiä siinä muutaman minuutin. Hyvä idea voi olla myös työntää kynsinauhoja varovaisesti taaksepäin.

E-vitamiinin käyttö

Lohkeilevia kynsiä varten on olemassa useita vitamiineja; esimerkiksi E-vitamiini, joka voi auttaa uudistamaan lohkeilevia kynsiä ja palauttamaan ne entiselleen.

Sitä käytetään puhkaisemalla E-vitamiinikapseli ja levittämällä öljyä suoraan sitä tarvitseville kynsille.  

treat_nails

Kynsien lohkeilun ehkäisy

Kynsien lohkeilun korjaavan hoidon löytämisen lisäksi on olemassa myös useita ennaltaehkäiseviä tapoja, joita voidaan omaksua; esimerkkeinä seuraavat:

  • käsien ja jalkojen säännöllinen pesu
  • kynsien pitäminen kuivina
  • kynsien leikkaaminen suoraan poikittain puhtaalla kynsileikkurilla tai saksilla
  • manikyyrien sekä tekokynsien (esim. akryylihartsikynnet) välttäminen
  • Vältä kynsien puremista.
  • käsineiden käyttö siivouksen aikana sekä tehtäessä muita käsien veteen upottamista edellyttäviä töitä ja askareita
  • varvassandaaleiden tai muiden jalkineiden käyttö uimahalleissa
  • motivitamiinivalmisteen syönti
  • vahvistavan aluslakan käyttö
  • sieniä tuhoavan jalkatalkin käyttö hikoilun vähentämiseksi ja kynsisienen pysäyttämiseksi
  • aggressiivisten kemikaalien välttäminen.

Usein kysytyt kysymykset

Mistä puutoksesta kynsien halkeilu kertoo?

Mikäli kynnet halkeilevat, on kyseessä todennäköisimmin raudanpuute. Raudanpuute tunnetaan myös anemiana, ja se tekee väsyneeksi, ohentaa hiuksia ja saa näyttämään kalpealta. Mikäli kynsien halkeilun syynä on raudanpuute, kannattaa pyytää lääkäriltä rautalisää tai valita yksi lähiapteekista.

Mikä aiheuttaa kynsien kohoumat ja niiden halkeilun?

Yleisin kynsien kohoumien ja niiden halkeilun aiheuttaja on ikääntyminen. Yleensä nämä ovat kynsissä olevia hieman pitkittäisiä kohojuovia. Mikäli kynsissä näkyy syviä poikittaisia uurteita, voi se olla merkki vakavammasta sairaudesta, ja siinä tapauksessa tulisi varata aika lääkärille diagnoosin saamiseksi.

Uurteet ja halkeamat voivat johtua myös vitamiinien puutoksesta tai diabeteksesta.

Mikä aiheuttaa kynsien lohkeilun ja hilseilyn?

Lohkeilevien ja hilseilevien kynsien syynä voi olla vanheneminen, raskaus, usein tapahtuva altistuminen vedelle tai kemikaaleille, ihosairaudet, vitamiinien puutokset tai jopa loukkaantuminen. Joskus menopaussi (vaihdevuodet), jokin kilpirauhasen sairaus tai hiivatulehdukset voivat myös aiheuttaa kynsien lohkeilua ja hilseilyä. Kynsiä täytyy vain yrittää suojata parhaansa mukaan, ja ottaa mahdolliset suositellut lääkkeet.

Kasvaako lohkeilevien kynsien tilalle uudet kynnet?

Kyllä, lohkeilevien kynsien tilalle kasvaa uudet kynnet, kunhan lohkeilevien kynsien syyhyn puututaan ja noudatetaan suositeltua hoitoa. Mikäli kynsissä esiintyy usein lohkeilua ja/tai halkeilua, kannattaa kenties kokeilla kynsienkovettajaa tai teepuuöljyä.

Lohkeilevien kynsien hoito

Lohkeilevien kynsien hoidossa tulee varmistaa ensin, että mahdollinen infektio – kuten kynsisieni-infektio tai bakteeri-infektio – hoidetaan. Kun infektiosta on päästy eroon, kynsiin voidaan alkaa käyttää vahvistavia tai kovettavia tuotteita lohkeilun ehkäisemiseksi tulevaisuudessa.

Jos oma työnkuva on sellainen, että se rasittaa kynsiä, kannattaa hankkia suojakäsineet ja pyrkiä pitämään kynnet puhtaina ja kuivina aina, kun se on mahdollista.