Ohita ja siirry sisältöön

Valkoiset täplät kynsissä

Oletko huomannut kynsissäsi pieniä, valkoisia täpliä?

Leukonykia, eli kynsiin ilmaantuvat valkoiset täplät ovat uskomattoman yleinen vaiva. Niistä ei yleensä tarvitse olla huolissaan, mutta ne saattavat olla osoitus jostain piilevästä taudista, joten asia kannattaa tutkia. 

Alla olevasta kattavasta oppaasta selviää kaikki tarvittava valkoisiin täpliin liittyvä.

Kynsien valkoisten täplien oireita

Kuten nimestä selviääkin, kynsissä olevien valkoisten täplien ensisijainen merkki on valkoisten täplien ilmaantuminen. 

Kynsissä saattaa kuitenkin näkyä myös suurempia valkoisia viivoja tai yksittäisiä isompia valkoisia läikkiä. Valkoisten täplien ilmaantumistapa riippuu niiden tarkasta syystä. Esimerkiksi vaurioituneen kynnen tapauksessa on todennäköisempää, että valkoinen täplä ilmaantuu keskelle kynttä. 

Mutta jos valkoisten täplien syynä on allergiareaktio, täplät ja viivat saattavat olla erilaisia kussakin kynnessä.

foot

Kynsien valkoisten täplien hoito

Tarvittava hoito riippuu kynsiin ilmaantuneiden valkoisten täplien syystä:

Sienen aiheuttamien valkoisten täplien hoito 

Mikäli valkoisten täplien syynä on kynsisieni-infektio, kynsiin tulee käyttää paikallisesti levitettävää sieni-infektion hoitoon tarkoitettua valmistetta esimerkiksi Nailneria. Kannattaa muistaa, että kynsisieni-infektioiden eliminointiin saattaa mennä useita kuukausia – hoitoainetta on siis käytettävä hoitojakson loppuun asti, jotta infektiosta päästään varmasti eroon. 

Jos sinulla on toistuva tai vaikea kynsisieni-infektio, ota yhteyttä lääkäriisi, koska saatat tarvita lääkärin määräämän reseptilääkkeen, kirurgisen toimenpiteen, tai laserhoitoa.

Allergiareaktion aiheuttamien valkoisten täplien hoito 

Jos epäilet, että kynsissä olevien valkoisten täplien aiheuttaja on allergiareaktio, yksinkertaisin tapa hoitaa täpliä on lopettaa kynsiä ärsyttävän tuotteen käyttö. Esimerkkejä tällaisista tuotteista ovat jokin tietty kynsilakka tai kynsilakanpoistoaine. 

Mikäli täplissä ei näy muutosta parempaan päin, tulee hakeutua lääkäriin. 

Loukkaantumisen aiheuttamien valkoisten täplien hoito 

Kynsivamma on valkoisten täplien kaikkein yleisin syy, ja paras hoito sille on yksinkertaisesti aika. Tarvitsee vain odottaa vamman parantumista, ja valkoisten täplien pitäisi alkaa kadota. 

Mikäli vamma on vakava, tulee hakeutua lääkäriin tai mennä lähimpään sairaalaan. 

feet-in-grass

Mikä aiheuttaa valkokyntisyyttä?

Kynsien valkoisten täplien mahdollisia syitä on useita. Yleisimpiä niistä ovat kynsipedin vaurioituminen tai kynsisieni-infektio. 

Kynsivamman syy voi olla esimerkiksi sormen tai kynnen puristuksiin jääminen tai sormeen tai kynteen osunut isku. Sitä voi myös olla usein tehtävät manikyyrit tai pedikyyrit, joissa käytetään geeli- tai akryylihartsikynsiä. 

Kynsisieni-infektiot ovat erittäin yleisiä. Ne alkavat usein siitä, että jokin sienityyppi pääsee tunkeutumaan kynteen pienestä kynnessä tai sitä ympäröivässä ihossa olevasta halkeamasta aiheuttaen infektion. 

Alempana on selitetty tarkemmin mahdollisia kynsien valkoisten täplien syitä:

Kynsisieni 

Valkoiset täplät kynsissä voivat joskus olla ensimmäinen oire kynsisieni-infektiosta. Tämä koskee erityisesti varpaankynsiä. Yksi yleisimmistä valkoisia täpliä aiheuttavista kynsi-infektioista on kynsisilsa.

Mikäli tätä kynsisientä ei hoideta, se voi levitä nopeasti kynsipetiin ja tehdä varpaankynsistä hilseileviä ja/tai paksuja ja hauraita. 

Allergiareaktio 

Jos olet äskettäin käyttänyt jotain uutta kynsilakkaa tai kynsilakanpoistoainetta, tämä saattaa olla kynsissä olevien valkoisten täplien syynä. Kynsilakan, päällyslakan tai kynnenkovettajan aiheuttama allergiareaktio on itse asiassa yleisempää kuin voisi kuvitella, joten jos olet äskettäin ostanut jonkin uuden tuotteen, saattaa se olla syypää.

Kynsivamma 

Kuten edellä mainittiin, kynnen vaurioituminen on yksi yleisimmistä kynnen valkoisia täpliä aiheuttavista syistä. Tällaisia vaurioita voi aiheuttaa esimerkiksi sormen jääminen oven väliin, sormeen lyönti vasaralla tai liian pienten jalkineiden käyttö. 

Monille ei ole edes selvää, että valkoiset täplät ovat loukkaantumisen aiheuttamia, sillä nämä täplät ilmaantuvat usein pitkän ajan kuluttua vaurion paranemisesta. 

Usein toistuvat manikyyrit tai pedikyyrit saattavat myös vaurioittaa kynttä, varsinkin jos hoito edellyttää paljon kynsipetiin kohdistuvaa painetta. 

Vitamiinien puutokset  

Jonkin tietyn vitamiinin tai hivenaineen puutos saattaa aiheuttaa valkoisten täplien ilmaantumista kynsiin. Kaksi yleisintä valkoisiin täpliin liittyvää puutosta ovat sinkin ja kalsiumin puute.  Kynsien valkoisten täplien syynä voi kuitenkin olla myös proteiinin puute erityisesti ihmisillä, joiden elimistö ei hajota proteiineja kunnolla.

Tietyt lääkeaineet  

Joskus kynsien valkoiset täplät saattavat olla sivuvaikutusta tietyistä lääkeaineista, esimerkkeinä seuraavat:

  • rikkiä sisältävät lääkkeet, kuten ihoinfektioiden hoitoon käytettävät antibiootit
  • nesteenpoistolääkkeet, kuten furosemidi ja hydroklooritiatsidi 
  • artriittikipulääkitys, kuten selekoksibi 
  • diabeteslääkkeet, kuten glimepiridi ja glyburidi 
  • jotkut kemoterapiassa eli solunsalpaajahoidossa käytetyt lääkkeet. 

Muita vähemmän yleisiä valkoisten täplien syitä 

Kynsien valkoiset täplät voivat joskus olla oire vakavammasta terveysongelmasta tai sairaudesta; esimerkkeinä seuraavat:

  • sydänsairaus
  • munuaisten vajaatoiminta
  • maksakirroosi 
  • psoriaasi tai ekseema 
  • kilpirauhasen liikatoiminta
  • pneumonia
  • arsenikkimyrkytys 
  • perinnölliset sairaudet, kuten Bart-Pumphreyn oireyhtymä, Bauerin oireyhtymä sekä Darierin tauti 
  • Covid-19.

Jos kynsissä olevat valkoiset täplät huolestuttavat tai muitakin oireita on ilmaantunut, kannattaa käydä lääkärissä ja varmistaa, ettei kyse ole jostain edellä mainitusta taudista. 

treatment

Kynsien valkoisten täplien ehkäisy

Kynsien valkoisia täpliä voi estää palaamasta eri keinoin, esimerkiksi seuraavin tavoin:

  • Kaikkia ärsytystä mahdollisesti aiheuttavia aineita tulee välttää. 
  • Kynsilakan liiallista käyttöä sekä liian usein toistuvia kynsihoitoja, kuten manikyyrejä ja pedikyyrejä kannattaa välttää.
  • Kynnet kannattaa pitää lyhyiksi leikattuina. 
  • Kynsiin kannattaa laittaa kosteusvoidetta pesun jälkeen. 
  • Vältä kynsien puremista. 
  • Kynsilakan alle kannattaa levittää aluslakkaa. 
  • Käytä suihkusandaaleja uimahalleissa ja kuntosaleilla. 
hairy-legs-over-water

Edellyttääkö valkokyntisyys lääkärillä käyntiä?

Useimmiten  kynsien valkoisista täplistä  ei tarvitse huolestua, ja jos täplien epäillään johtuvan jostain loukkaantumisesta tai vauriosta, ei lääkäriin välttämättä tarvitse hakeutua.

Mikäli valkoisten täplien yhteydessä ilmaantuu muitakin oireita, jotka jatkuvat pitkään tai pahenevat, tulee hakeutua jonkun terveydenhuollon ammattilaisen puheille ja pyytää diagnoosia mahdollisten yleissairauksien pois sulkemiseksi. 

Lääkäri tutkii kädet tai jalat, ja lisätutkimuksia saatetaan tarvita, jos välitön syy ei selviä tai jos lääkäri epäilee jonkin vitamiinin puutosta. 

Mahdollisesti tehtäviä tutkimuksia ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Sieniviljely – tämä on testi, jossa sieni- ja kynnenpalanäytteitä lähetetään tutkittavaksi.  
  • Koepala kynnestä – lääkäri ottaa pienen palan kynsikudosta testejä varten. 
  • Verikoe – tällä selvitetään mahdollisia systeemisiä tauteja, kuten diabetesta, psoriaasia tai raudanpuutetta. 

Mitä leukonykia on?

Vaikka termi kuulostaakin vakavalta, leukonykia on yksinkertaisesti tieteellinen nimitys taudille, jossa koko kynsilevy muuttuu valkoiseksi.

Leukonykia on erittäin yleinen tauti, ja sitä esiintyy useimmilla aikuisilla jossain elämän vaiheessa. Joillakin valkoiset täplät saattavat olla pieniä ja juuri ja juuri havaittavissa, kun taas toisilla täplät saattavat olla suurempia, ja ne ovat saattaneet levitä koko kynnen alueelle.

Molemmissa tapauksissa nämä valkeat täplät ovat täysin harmittomia, eikä niistä kannata huolestua. Leukonykiaa on kolmea erilaista:

  • Täpläinen leukonykia ilmenee pieninä valkoisina pisteinä kynsissä.
  • Pitkittäinen leukonykia näyttää valkoiselta kynnessä kulkevalta nauhalta. 
  • Poikkijuovaisessa tai poikittaisleukonykiassa kynnen poikki kulkee vaakasuuntaan yksi tai useampia valkoisia viivoja. 

Tämä tauti voidaan myös jakaa kahteen tarkempaan kategoriaan: aitoleukonykiaan ja näennäiseen leukonykiaan.

Aitoleukonykia 

Mikäli valkoisen täplän on aiheuttanut kynnen vaurioituminen, tunnetaan tämä aitoleukonykiana. Tässä vaivassa valkoiset täplät tai juovat eivät muutu niihin kohdistettaessa painetta. Tämän tyyppisen leukonykian pitäisi kadota uuden kynnen kasvettua tilalle.

Näennäinen leukonykia 

Jos ongelma on kynnen alla olevassa kynsipedissä, tunnetaan se näennäisenä leukonykiana. Tässä tyypissä kynnen väriin vaikuttaa itse kynsipeti, eivätkä valkoiset täplät pienene tai katoa kohdistettaessa siihen painetta. 

Näennäinen leukonykia ei mene pois vanhan kynnen kasvettua pois. 

paronychia

Usein kysytyt kysymykset

Millä ikäryhmällä on taipumusta saada valkoisia täpliä kynsiinsä?

Kynsiin voi ilmaantua valkoisia täpliä missä iässä tahansa, vaikkakin lapsilla esiintyvien kynsien valkoisten täplien tapauksessa syitä niihin voivat olla lasten ohuemmat kynnet sekä se, että leikkiessään he satuttavat sormiaan ja kynsiään todennäköisemmin.

Myös ihmisillä, joiden työhön kuuluu paljon käsien käyttöä, esiintyy todennäköisemmin valkoisia täpliä kynsissä. 

Ovatko valkeat täplät kynsissä osoitus jostain puutostilasta?

Ei välttämättä. Vaikka hivenaineiden ja vitamiinin puutokset voivatkin aiheuttaa valkeita täpliä kynsiin, ne eivät ole ainoa mahdollinen syy. Sekä kynnen vaurioituminen että kynsisieni voivat myös aiheuttaa valkeita täpliä, ja ne ovat paljon puutostiloja yleisempiä. 

Miksikä valkoista täplää kynnessä kutsutaan?

Pieniä valkoisia täpliä kynsissä sanotaan leukonykiaksi, ja yleensä niiden syynä on jokin kynsivamma. Sormen tai kynnen satuttaminen aiheuttaa muutoksia kynnen keratiinikerrokseen; tämä kerros on se, joka saa alueen muuttumaan läpikuultamattomammaksi. 

Miten kynsien valkeita täpliä voi peittää?

Kynsien valkeat täplät voi peittää levittämällä kynsiin ihonsävyistä tai kirkkaanväristä kynsilakkaa. Vältä kynsilakan käyttöä, jos epäilet valkeiden täplien johtuvan allergiareaktiosta tai jos sormi tai kynsi on loukkaantunut tai vaurioitunut pahoin. 

Onko kynsien valkeissa täplissä kyse sienestä?

Kynsien valkoisten täplien syynä voi olla yleinen kynsisieni, jota sanotaan valkoiseksi pinnalliseksi kynsisilsaksi. Tämän infektion ensimmäinen oire on usein valkeat täplät sormien tai varpaiden kynsissä. Hoitamattomana kynsisieni saattaa kasvaa ja levitä sekä aiheuttaa epämukavuuden tunnetta.

Muitakin mahdollisia syitä kuitenkin löytyy, esimerkkeinä kilpirauhanen, raudanpuute, proteiinin puute sekä vitamiinin puutos. Edellä mainitut voi sulkea pois pyytämällä lääkäriltä lähetteen verikokeisiin. 

Mikä aiheuttaa valkeita täpliä hampaisiin ja kynsiin?

Hampaissa tai kynsissä olevien valkoisten täplien syynä voi olla kalsiumin puutos. Terveet hampaat tarvitsevat kalsiumia, joten tämän hivenaineen puuttuminen voi heikentää hampaan kiillettä ja aiheuttaa valkoisia läikkiä. Valkokyntisyyden syynä voi myös olla jonkin vitamiinin tai hivenaineen puutos; niistä kaksi yleisintä ovat sinkin ja kalsiumin puutos. 

Pitääkö kynsissä olevien valkoisten täplien takia hakeutua lääkäriin?

Useimmissa kynsiin ilmaantuvien valkoisten täplien tapauksissa hakeutuminen lääkäriin ei ole tarpeen. Mikäli kynsiin ei ilmaannu valkoisia täpliä usein tai niiden syynä on kynnen vamma, niiden pitäisi mennä pois itsestään. Mikäli valkoisten täplien aiheuttaja ei ole tiedossa eikä hoidon tarpeesta olla varmoja, kannattaa hakeutua lääkäriin tai kysyä neuvoa apteekista. Mikäli epäillään kynsisieni-infektiota, voidaan käyttää ilman reseptiä myytäviä kynsisienen hoitoon tarkoitettuja valmisteita, kuten Nailneria.

Voiko kynsilakka aiheuttaa valkoisia täpliä kynsiin?

Kyllä, kynsilakka voi aiheuttaa valkoisia täpliä kynsiin. Mikäli kynsilakan poistamisen jälkeen huomataan valkoisia liitumaisia läikkiä, useimmissa tapauksissa ne johtuvat keratiinin muuttumisesta rakeiseksi. 

Tämä on seurausta jatkuvasta kynsilakan käytöstä, ja vaikka kyse ei ole sieni-infektiosta, se voi laukaista sellaisen.